torstai 30. marraskuuta 2017

80. Mitä aioin tehdä peruskoulun jälkeen

Moikka!
Mitä aioin siis tehdä peruskoulun jälkeen. Minulla oli kauan suunnitelmissa hakea Ypäjälle hevostenhoito puolelle ja siitä sitten suuntautua ratsuhevosen peruskouluttajaksi. Ja ratsuttajaksi haluan edelleen ja ratsuttajaksi aioin myös valmistua. Mutta olen miettinyt myös Osaralle menoa, sieltä valmistuisin hevostenhoitajaksi. Osaralla tehdään myös maataloustöitä ja ollaan lehmienkin ja lampaiden parissa, lehmät ja lampaat ei minua niinkään kiinnosta, mutta kyllä nekin siinä sitten menee.   Osara on siitä parempi vaihtoehto, se on ensinnäkin lähempänä kotiani, pääsen sieltä helpommin liikuttamaan omia hevosiani. Kun taas jos menisin Ypäjälle en pääsisi viikolla lainkaan liikuttamaan omia hevosia. Joten olen todennut Osaran enemmän ajankohtaiseksi vaihtoehdoksi. Ja tiedän, että olisi myös mahdollista viedä hevonen mukana sinne, mutta itse en vie, kun kuitenkin Osaralta on mahdollista tulla kotiin liikuttamaan. Ja jos veisin Eemelin mukanani Ypäjälle tai Osaralle, se olisi siellä todennäköisesti koko ajan tarhassa ja siellä sillä tulee tylsää. Kotona on mahdollista olla pääasiassa laitumella, mutta kurasimmilla ilmoilla on tarhassa.
    Kävin Osaralla tutustumassa viimeviikolla ja päästiin heti ratsastamaankin, vaikka en ihan sitä odottanut, mutta se oli kyllä hyvä ja kivaa, pääsi heti enemmän tuntumaan siitä millaista siellä on hevoset ja muutenkin.  



Tämän hetkiset suunnitelmani ovat, että menen Osaralle ja sen jälkeen menen Ypäjälle ja sieltä tarkoituksena valmistua ratsuttajaksi. Ypäjälle pääsisin sitten jo itse, koska siinä vaiheessa minulla olisi jo ajokortti. Yhteishakuun ei ole loppujenlopuksi enää paljoakaan aikaa, joten valinta täytyy tehdä pian. Olen kyllä jo aika varma siitä, että haen Osaralle opiskelemaan.






Uuden bannerin teki Noora, hänen blogiinsa pääsee tästä

Kiitos kun luit!
-Camilla

2 kommenttia:

  1. Vau! Meinaatko ostaa sitten koulukäyttöön toisen hevosen vai koulutatko Eemelin ratsuttajan tutkintoon käyväksi? VaB-A kuulostaa kovin haastavalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus Eemelin kanssa mennä niin pitkälle kun mahdollista ja se on nopea oppimaan, joten se ei kuulosta mitenkään mahdottomalta. Mutta sekin on mahdollista, jossain vaiheessa tulevaisuutta ostan ainakin jonkun uuden hevosen, mutta en nyt ihan lähiaikoina varmaankaan. :)

      Poista